Yritys

Geotekniikkaa ja pohjarakentamisen konsultointia

PohjanGeo on geotekniikkaan, pohjarakentamisen- ja hulevesien hallintaan liittyvään suunnitteluun sekä konsultointiin erikoistunut insinööritoimisto. Tarjoamme palveluita infran, talonrakentamisen, teollisuuden ja kaavoituksen tarpeisiin. Toimintamme perustuu omaan suunnitteluorganisaatioon sekä tehokkaaseen ja optimaaliseen projektin johtamiseen. Kairaukset, mittaukset sekä laboratoriotyöt, teetämme kulloinkin hankkeen mukaisesti tilanteeseen ja aikatauluihin parhaiten soveltuvana alihankintana, koko Suomen kattavan vakiintuneen alihankintaverkoston avulla.

Organisaatiomme koostuu yli 30 alan ammattilaisesta ja toimialueenamme on koko Suomi. Toimipisteemme sijaitsevat Oulussa, Iissä, Kuopiossa, Hämeenlinnassa, ja Helsingissä.

Palveluihimme kuuluvat maaperätutkimukset, geosuunnittelut, tonttikohtaiset hulevesisuunnittelut, monipuoliset mittauspalvelut sekä pilaantuneisuusselvitykset. PohjanGeon organisaatiolla ja yhteistyökumppaneilla on pitkä kokemus ja kattava osaaminen suunnittelun lisäksi myös maarakennustyömaiden valvonnasta ja katselmuksista. Palveluihimme kuuluvat lisäksi mm. maaperän pilaantuneisuusselvitykset.